meditaatio maailma

AIM Aloita Itsenäinen Meditaatio

HENKISESTI VAHVEMPI

"Oma mieli on yksi niistä etenemisen haasteista, joihin on olemassa ratkaisu"

meditoiva nainen

Mielen järjestelmän tuntemattomassa ja usein harhaan johtavassa sokkelossa kiertäminen on meille monelle tuttua.

AIM Koulutusohjelmassa opit helpon menetelmän avulla luomaan lujan tietoyhteyden ja luottamuksen itseesi meditaatiotaidon avulla. Aivosi oppivat toimimaan automaattisesti suoremmin ja luovemmin laajemmalla kapasiteetillä.

Koulutusohjelmassa opit kuinka tyynnyttää sekä hallita omaa mieltäsi ja toimintaasi askel askeleelta etenevällä menetelmällä, jonka avulla kasvatat myötätuntoasi ja sinusta tulee juuri se ihminen, joka on muidenkin mielestä vahvasti läsnä. Opit meditoimaan ilman epävarmuutta siitä, kuinka aloittaa ja edetä tai pelkoa siitä, että tekemäsi työ ja harjoittelu valuisi hukkaan.

AIM ohjelma käynnistyy 1-2 kertaa vuodessa. Liity mukaan odotuslistalle, jotta kuulet ensimmäisten joukossa heti, kun se on taas saatavilla.

Sen sijaan, että mietit vielä vuodenkin päästä, kuinka sinun pitäisi oikeasti opetella meditoimaan.

Liittymällä odotuslistalle hyväksyt, että sinusta tulee Vapaudentilaaja: saat maksuttoman uutiskirjeeni, jonka kautta jaan lisää opastusta sisälle aitoon meditaatioon, tanssiin ja hymyyn suoraan sähköpostiisi. Voit lopettaa tilaamisen milloin tahansa.

Mistä on kyse?

Itsenäinen hiljaisuudessa tapahtuva meditoiminen ilman äänitteitä on mielen tyynnyttämisen harjoitus. Harjoituksessa alamme erottaa tosiasiat ja hyväksymään kaiken sellaisena kuin se on. Hyväksyntä tuottaa luonnollisesti irtipäästämisen ilman ponnistelua ja yrittämistä. Harjoittelu johtaa kasvavaan sisäiseen rauhaan.

Meditaatioon ei sisälly mystiikkaa. Oma mieli tai meditaatio voivat silti tuntua mystisiltä niiden ollessa itselle uusi tutkimaton kohde. Meditaation avulla opit tuntemaan oman mielesi.

Mitä kurssilla tapahtuu?

Askel askeleelta etenevän järjestelmän avulla opit oikeaoppisen meditaatiotaidon, jonka avulla voit nousta oman mielesi johtoon, itseluottamukseen ja uudenlaiseen rauhaan ja hyväksyntään. AIM on meditaatiotaidon ja henkisen kasvun koulutusohjelma arjen hurjapäille ja henkisille tutkimusmatkailijoille.

Ohjelma on suunniteltu niin, että tiesi meditaatioon ja uudistumiseen olisi selkeä ja kokisit onnistumisia nopeammin ja helpommin, ilman epävarmuutta mistä aloitat, mitä sinun tulee tehdä ja kuinka edetä.

Kurssi on juuri sinulle, jos:

  • Haluat oppia tyynnyttämään mielesi
  • Haet apua vahvojen tunteiden säätelyyn 
  • Haluat linjautua omien arvojesi mukaiseen elämään
  • Haluat voittaa negatiivisen ajattelun kierteet
  • Haluat oppia kuinka käyttää kehomieli-yhteyttä kohottamaan energiatasojasi ja värähtelytaajuuttasi eli ns. vibaasi

Tai jos koet, että:

  • Meditoiminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vaikka se olisi parasta mihin olet ryhtynyt
  • Olet ajatellut aloittavasi meditoimisen ja lykännyt sitä jo tarpeeksi kauan
  • Olet koittanut meditoimista, muttet ole yksin saanut sitä säännölliseksi arjessasi ja siitäkin on jo liian kauan
  • Olet kypsä mielen kaaokseen, pään sisäiseen oranvanpyörään ja samoihin keloihin, yliajatteluun, ylianalysointiin ja ylikierroksiin
  • Meditoiminen ajatuksena tuntuu kauhealta työsarkalta, vaikka tiedät tarvitsevasi sitä kaikkein eniten 

SINÄ TULET TARVITSEMAAN KAPASITEETTIÄSI YHÄ ENEMMÄN LUODESSASI UUTTA JA AUTTAESSASI MUITA OPETAN SINUA AMMENTAMAAN RATKAISEVAMPIA JA SYVEMPIÄ OIVALLUKSIA MEDITAATION AVULLA

Autan arjen viisaita hurjapäitä ja unelmiensa toteuttajia tuomaan oma neroutensa, vakaan luottamuksen ja mielen tyyneyden itseen, niiden intohimoisimpien ja pehmeimpien unelmien toteuttamisessa, kovassakin elämän puristuksessa.

Aiemmat kurssilaiset kertovat:

 

"Se mitä sulle voi tapahtua on, että":  

Sä voit päästä paljon lähemmäksi omaa itseäsi ja sä voit kehittyä ihmisenä niin paljon enemmän, kuin sä olisit koskaan voinut kuvitella.

Mä otin sen yhden askeleen ja se kannatti:

Ilman Heinin meditaatiovalmennusta olisin täysin eri ihminen.


JENNA S. SOSIONOMI TAIDEOHJAAJA, HELSINKI

Kurssin jälkeen sinulla on:

kultainen liekki

Syvemmän läsnäolon

Arki meditaation aloittamisen jälkeen on erilaista: olet omassa elämässäsi enemmän läsnä oleva. Luot paremmin yhteyden lähimmäisiisi ja kaikkiin muihin. Elämänlaatusi paranee.

kultainen liekki

elinvoimaista energiaa

Henkiset akkusi ovat aina ladattuina. Energiasi riittää paremmin kaikkeen, sekä lähimmäisillesi, että toteuttamaan omat unelmasi. Rentoutesi säilyy mukana arjessa ja elämässä.

kultainen liekki

Itsesi hyväksymisen

Olet henkisesti vahvempi. Luot itseesi hyvää tekevän, syvän yhteyden ja samalla intuitiosi voimistuu. Tiedät kuinka löytää vastaukset sisältäsi. Itsemyötätuntosi ja kehopositiivisuutesi kasvavat.

kultainen liekki

Mielenrauhaa

Sinussa syvällä oleva mielentyyneys nousee pintaan. Nautit enemmän elämästäsi. Pääset pois päästä ja siirryt murehtijasta luottamukseen. Epävarmuuden sietokykysi nousee ja turha pohtiminen vähenee.

kultainen liekki

Onnistumisesi

Onnistut – voitat itsesi. Voitat esteitä, joita et ole aiemmin voittanut. Opit käytännön henkisiä ja psykologisia taitoja arkeesi ja työhösi, jotka eivät koskaan katoa. Tulet taidoissasi koko ajan paremmaksi ja kehityt.

kultainen liekki

Mielenhallinnan

Hallitset työkalut ja tekniikat, joiden avulla saat mielen lujuutta, vapautta ja avoimuutta. Mielestäsi tulee toimiva ja taipuisa. Siirryt yliajattelusta ja ylianalysoinnista hallitsemaan ajatuksiasi sekä tietoisuus- ja tunnetaitojasi.

meditaatiokurssilainen

"halusin viedä rauhan tunteen arkeen, kiireiden keskelle!"

 

Se lähti siitä, kun aloin kokea oman oloni itessäsi ahtaaksi kiireiden keskellä. Silloin en osannut aatella minkälainen olis se rauha, vaikka niitä kokemuksia toki oli esim. mökillä. Aiemmin meditoimisesta puuttui selkeys: mitä oikeasti olen tekemässä ja epävarmuus teenkö oikein. Heinin opettamat tekniikat tuntuivat paljon luontevammilta, kuin perinteiset meditaatioharjoitukset! Heinin kanssa työskennellessä tykkäsin henkilökohtaisuuden tunnusta alusta loppuun saakka, että valmennusta tehtiin mua varten, aina keskustellen mitä mä tarvitsen!

 

veeti v. taidekoulu alfa-art projektivastaava, vantaa

 

Veetin kokemus koulutuksesta:

 

Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin

Valmentajasi Heini

Lämmin ja inspiroitunut tervehdys!

Olen Heini Harjaluoma ja autan sinua aloittamaan meditoimisen energisoivalla ja inspiroivalla tavalla. Aloititpa sitten ensimmäistä kertaa tai uudelleen tauon jälkeen.

Autan sinua oppimaan ja saamaan meditoimisen osaksi arkea, jotta voit muuttaa toivomasi asiat elämässäsi.

Uskon sinuun ja siihen, että tällä kertaa tulet onnistumaan ja innostumaan, kun pääset uudenlaiseen uudistavaan seikkailuusi itsessäsi.

Kutsumukseni on jakaa tietoa meditoimisesta, omasta kokemuksestani siinä ja aina vain tutkia sitä itse, henkistä kasvamista ja kehotietoisuutta.

❤️Sydämellisesti tervetuloa aloittamaan oma meditaatiomatkasi kanssani!

Liity odotuslistalle

Opiskelijoiden kokemuksia kurssista