MAKSUTON KASVOJOOGA KOULUTUS
“jossain vaiheessa lakkasin näyttämästä itseltäni.”
45-vuotias Hannakaisa oli oppinut olemaan vähän vähemmän.
Pitämään huolta muista ja laittamaan omat tarpeensa sivuun.
Niin kuului tehdä.
Pikkuhiljaa se alkoi tuntua arjessa.
Öisenä purentana.
Päänsärkynä, joka palasi yhä uudelleen.
Lopulta se näkyi myös kasvoissa.
Eräänä päivänä hänen lapsensa kysyivät:
“Äiti, ootko sä vihainen?”
Se osui.
Hannakaisa ei ollut.
Mutta kasvot väittivät niin.
kahvi joka jäi keittämättä
Yhtenä päivänä Hannakaisa päätti siivota keittiön. Palkinnoksi hän keittäisi kahvit, vain itselleen.
Mutta keittiön jälkeen oli vielä yksi huone. Ja sitten toinen. Illalla hän havahtui siihen, että oli siivonnut koko asunnon.
Mutta kahvit olivat jääneet keittämättä.
tässä on kaava
Ei ollut ensimmäinen kerta kun tuollaista tapahtui.
Mutta nyt jokin jäi vaivaamaan.
Se, miten helposti hän oli taas ohittanut itsensä.
Sen tavan juuret ulottuivat kauas lapsuuteen, herätysliikkeen ajatusmaailmaan.
Jossain vaiheessa pienetkin itselle tarkoitetut asiat olivat alkaneet tuntua Hannakaisasta vierailta.
Itsestä huolehtiminen.
Nautinto.
Itsensä esille tuominen.
Tuohon kaikkeen liittyi jotain, mitä piti varoa.
Ja samaan aikaan oli selvää, mikä oli oikein.
Toisista huolehtiminen.
Oma vuoro oli niin helppo jättää väliin.
Webinaarissa jokin loksahti
Näiden ajatusten keskellä Hannakaisa päätyi mukaan kasvojoogawebinaariin.
Sen aikana tapahtui jotain joka pysäytti.
“Tajusin, että kasvoni eivät näyttäneet minulta.
Kyse ei ollut iästä vaan siitä kaikesta, mitä kannoin mukanani.
Halusin omat kasvoni takaisin.”
Kyse ei ollutkaan siitä, että pitäisi yrittää enemmän vaan jostain muusta.
Pysähtymisestä.
Siitä, että antaa itselle ja kasvoille tilaa.
eka muutos ei näkynyt peilissä
Webinaarin jälkeen Hannakaisa halusi jatkaa harjoittelua ja lähti mukaan intensiivikurssille.
Hän huomasi ensimmäiset muutokset nopeasti.
Mutta ne eivät näkyneet peilissä.
Ne tuntuivat.
Syödessä hän huomasi maistavansa enemmän.
Öinen purenta alkoi hellittää.
Päänsärky ei tullutkaan enää joka päivä.
Kasvoissa oli vähemmän kireyttä.
Ja ehkä tärkeimpänä:
Jokin itsessä rauhoittui.
Tuli tilaa.
“Sussa on jotain erilaista”
Pari viikkoa myöhemmin Hannakaisa oli lastensa koulun tilaisuudessa.
Yksi tuttu pysähtyi hänen kohdalleen, katsoi hetken ja sanoi:
“Sussa on jotain erilaista. Sä säteilet.”
Se jäi mieleen. Eikä se ollut ainoa kerta.
Ihmiset alkoivat katsoa häntä vähän pidempään.
Huomata hänet.
Se tuntui ensin oudolta. Ja sitten hyvältä.
suurin muutos ei ollut kasvoissa
Kasvojen muutos oli Hannakaisalle tärkeä.
Mutta vielä tärkeämpää oli se, mitä tapahtui suhteessa itseen.
Hän alkoi pitää kiinni omista hetkistään. Varata aikaa vain itselleen. Sanoa ei.
Ensin se tuntui vieraalta.
Mutta vähitellen jokin muuttui.
Hän huomasi, ettei mikään mennyt rikki.
Että hänellä olikin lupa olla hän.
“Parasta mitä olen pitkään aikaan itselleni voinut antaa. En halunnut menettää kasvojani ns. ajan ja elämän jalkoihin ja tämä kurssi oli tähän täydellinen apu.”
kolme oivallusta hannakaisan tarinasta
✨ Kasvojen ilme ei aina kerro iästä.
Usein se kertoo kuormasta, jota kannamme mukana.
✨ Muutos ei ala peilistä.
Se alkaa tunteesta kasvoissa – ja tavasta olla itsensä kanssa.
✨ Omaa hetkeä ei tarvitse ansaita.
Se voi olla alku jollekin tärkeälle.
jos jokin mietityttää
🩵 Onko tämä minulle?
Jos jokin tässä tuntui tutulta, voit tulla mukaan juuri sellaisena kuin olet.
🩵 Pitääkö osata kasvojoogaa?
Ei tarvitse. Voit tulla mukaan, vaikka kasvojooga olisi sinulle ihan uutta.
🩵 Entä jos en ole varma?
Sekin on ihan ok. Voit vain tulla kuulolle. Saatat yllättyä.
